perjantai 30. elokuuta 2013

Pikkuinen Mustikkapiirakka

Olimme muutama päivä sitten Pihlan kanssa avoimessa päiväkodissa. Lapset leikkivät leikkikeittiössä ja kokkasivat leikkiruokia. Pihlan lemppariksi osoittautui paistaa leikkipaistinpannussa leikkimustikkapiirakkaa. Inspiraatio syttyi ja päätin kehitellä elämäni ensimmäisen raakareseptin ihan itse.





Pikkuinen Mustikkapiirakka

Piirakka on tehty pieneen sydämen malliseen vuokaan,
kaksin- tai kolminkertaisesta taikinamäärästä riittäisi varmaan 20 cm irtopohjavuoalliseen.

POHJA
1 dl taateleita
2 dl manteleita
1 rkl kookosjauhoja
1 rkl kookosöljyä
ripaus laatusuolaa

TÄYTE
3 dl mustikoita
½ dl hunajaa
1 korkillinen vaniljauutetta
1 mitallinen Nature's Sunshine Synerprotein -jauhetta (Original)
½ dl jäisten mustikoiden sulamismehua
3 rkl chiansiemeniä
2 tl luomulesitiiniä
kookoshiutaleita koristeluun

Liota taateleita ja manteleita vähintään pari tuntia ja kaada liotusvesi pois.
Laita pohjan ainekset tehosekoittimeen ja blendaa tasaiseksi massaksi.
Käytä vähän vettä jos tarvitset, mutta vain sen verran että pohjasta tulee tasaista massaa.
Painele sormin vuoan pohjalle.

Ota 1 dl mustikoira sivuun ja tehosekoita loput 2 dl muiden täytteen ainesten kanssa.
Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Koristele 1dl kokonaisia mustikoita ja kookoshiutaleilla.

Pakasta muutama tunti, jotta kakku pysyy hyvin kasassa.
Jos säilytät kakun pakastimessa, ota sulamaan muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Nauti!


JK. Mustikoiden sulamismehun voisi jättää reseptistä kokonaan pois, että täyte pysyisi paremmin kiinteänä. Koemaistajat vaativat piirakkaa lisää joten seuraava erä valmistunee pian.


Suklaa

Reseptissä käytin Nature's Sunshinen Synerproteinjauhetta. Nature's Sunshinesta tulossa lisää lähiaikoina, mutta reseptissä käytettyä Synerproteinia saa ostaa allekirjoittaneelta hintaan 31,50€. Kysy lisää!

Synerprotein sopii loistavasti välipalaksi tai korvaamaan aterian. Toimii myös tehokkaasti terveydenedistäjänä ja painonhallinnassa sekä urheilijalle. Mitallinen sekoitetaan 2dl nestettä, helppoa. Tai kuten itse teen, käytän smoothien (tai mustikkapiirakan) seassa. Tuote on luonnollisesti maidoton, hiivaton, vehnätön ja gluteeniton sekä sopii vegaaneille.

Mitallinen sisältää 121 kcal ja jopa 14 g (suklaa) – 18 g (original) proteiinia sekä
vihanneksia ja yrttejä, kuten parsakaalia, kaalia, kurkumaa, punajuurta, rosmariinia, porkkanaa, tomaattia, biofalovonoideja ja antioksidantteja, jotka auttavat kehoa taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan, joita mm. prosessoitu ruoka aiheuttaa. Vapaat radikaalit voivat aiheuttaa ketjureaktion kehossa ja tuhota soluja. Jatkuva antioksidanttien käyttö on välttämätöntä.

Vitamiinit:
A 300 ug
C 36 mg
B1 1,5mg
B2 1,7mg
B3 12 mg
B6 0,5 mg

B12 1,5ug
Yhdessä annoksessa on:
Pantoteeni happo 2mg
Kalsium 100 mg
Fosfori 220 mg
Rauta 8 mg
Magnesium 90 mg
Jodi 30 ug

Kromi 8,5 mcg

Myös välttämättömät aminohapot:
Histidiini 460 mg
Isoleukiini 860 mg
Leukiini 1420 mg
Lysiini 1100 mg
Methioniini 380 mg
Phenyalaliini 900 mg
Threoniini 660 mg
Trypthopaani 240 mg

Valiini 880 mg


Original

lauantai 24. elokuuta 2013

Magnetix Wellness - vihdoin täällä!

En meinannut pysyä housuissani kun pitkän mutta sitäkin antoisamman päivän jälkeen istahdin koneen ääreen ja huomasin että viimeinkin Magnetix Wellness on julkaissut nimenmuutoksensa (ent. Energetix Wellness) myötä uunituoreen vuosikuvaston, kas tässä.

Nyt jos joskus kannattaa varata omat kotikutsut ja lunastaa muhkeat emännän- ja isännänedut kun uudet tuulet puhaltavat! Magneettien voima on koettava itse.

perjantai 23. elokuuta 2013

Totuuksia blogihaasteen muodossa...

Blogihaasteisiin törmää blogien maailmassa aina silloin tällöin. Ensimmäisen kerran tämä sattui nyt omalle kohdalle, kun Heidi heitti haasteen "10 totuutta itsestäsi joita ei saateta tietää". Harvemmin tartun tällaisiin haasteisiin ja juuri siksi onkin sopiva aika rikkoa rajoja ja laajentaa minäkuvaa.

Liittyykö tämä millään lailla Mennikköön? EI. Tuoko tämä iloa tai oivalluksia jollekin lukijalle? Mahdollisesti. Tuoko tämä lisää iloa ja ajatuksen aiheita minulle? KYLLÄ!!

Nyt kun Kuka Maiju? -sivukin on valmis, syvennetään (tai pinnallistetaan) tarinaani hieman lisää...


  1. Hoitajasukua? Jo äidinäitini, muori, tuntui olevan tietoinen luonnonmukaisista parannusmenetelmistä. Meillä lapsilla oli tapana kysellä että mikä auttaa tähän tai tuohon kipuun tai vaivaan, ja muorilla oli aina tarjota jonkinlainen keino, joilla hän itse hoiti itseään erilaisissa vaivoissa. Yleensä käsiä pidettiin pään alueella ja sormen päillä saatettiin koskettaa kevyesti kasvojen (aku)pisteitä. Muorista aika jätti jo kun olin 12-vuotias, ajatella mitä keskustelunaiheita meillä olisikaan tänä päivänä!
  2. Hajupommi. Koko pienen ikäni olen ollut kaveripiiristäni se, jolla on pahimpien ja äänekkäimpien pierujen maine. Enpä arvannut että ongelma häviää kokonaan vehnäjauhojen, ruisjauhojen ja muunkin gluteenin käytön huomattavan vähentämisen jälkeen.
  3. Iskättömyys. Isäni kuoli tapaturmaisesti tulipalossa juuri täytettyäni 10. Jostain syystä olen aina osannut hyväksyä tapahtuneen sellaisena kuin se on, ympärillä oleville ihmisille se on aina ollut haasteellisempaa. Tiedän että iskä on aina mukana ja välillä meillä on tärskyt unimaailmassa. Isältäni tulee kaikki se innostus, lapsenmielisyys ja pilke silmäkulmaan.
  4. Saarioisen roiskeläpät eli mikropitsat olivat lempiruokaani ala-asteella. Ne olivat lähestulkoon ainoa ruoka, jota söin. Elin täysin valmisaterioilla ja join ruokajuomana Fantaa. Samoihin aikoihin minulla puhkesi astma, josta olen päässyt lopullisesti eroon vasta viime vuosien elämänmuutoksien myötä.
  5. Kirka. Koko varhaisnuoruuteni kulutin lukemalla, katsomalla ja kuuntelemalla Kirkaa ja käymällä keikoilla. Tietopankki yhdestä ihmisestä on aikamoinen enkä päivääkään vaihtaisi pois. Olen kuitenkin missannut kaikki nuoruusajan hitit 2000-luvun alkupuolelta ja olen edelleen ulkona, kun kaverit muistelevat tuon ajan hittejä.
  6. Tunnesyöppöys. Olen pienestä saakka ollut enemmän tai vähemmän tunnesyöjä. Yleensä voimakkaat tunnetilat tai tapahtumat suuntaan tai toiseen laukaisevat syömättömyyden, joskus syömisen. Suurimman osan elämästäni olen kuitenkin viettänyt tasapainoisesti syöden. Haasteita ja kasvunpaikkoja löytyy siis omaltakin tontilta!
  7. Euran Daltonit ovat sukua minulle. Skitsofreniasta kärsinyt isä on muistaakseni mummoni serkku. Ehkä.
  8. TV. Omistan television, mutten ole vuosikausiin katsonut sieltä kuin satunnaisesti elokuvia tai yksittäisiä sarjoja silloin tällöin. Sen sijaan tietokoneesta luopuminen olisi haasteellisempaa.
  9. Rakkaus. Tunnen usein rakkautta kaikkea ja kaikkia kohtaan. Hyvin monenlaiset asiat ja ihmiset saavat rakkauden minussa pintaan. Tunnetta on vaikea lokeroida tai luokitella, mutta pääasiallisesti en tarkoita perinteistä miehen ja naisen välistä romanttista rakkautta.
  10. Delfiinit ovat viisaita eläimiä jotka saavat minut herkistymään. Upeat luontodokumentit maailmojen ääriltä eivät saa silmäkulmia kostumaan, mutta auta armias kun ollaan Tampereen delfinaariossa epäluonnollisessa showympäristössä ja delfiini hyppää vedestä ilmaan. Silloin kanavat aukeaa!
Sellaisia muistoja ja ajatuksia! Osan pintaan nouseminen tässä yhteydessä yllätti itsenikin. Luettelon tekeminen ankkuroi minut mukavasti maan pinnalle, kiitos siitä! Tästä onkin hyvä jatkaa haastamalla Jenny mukaan.

tiistai 20. elokuuta 2013

RAWintolapäivä



 "Today today Live like You wanna 
Let yesterday burn and throw it in a fire
in a fire, in a fire 
Live Like a Warrior" 
Unelmien Toteuttamista.


Nyt on sopiva kaakaoflow kirjoitella ravintolapäivän kuulumisia, samalla raakasuklaan jämiä maistellen. Oma suosikkini on tällä kertaa minttusuklaa! Upouusi laatukuivurini Excalibur saapui postista alkuviikosta ja ravintolapäivän kräkkerit olivat ensimmäinen koeannos kuivurilleni, ja hyviähän nuo olivat, vai mitä?



Aloitetaanpa alusta. Sunnuntaina 18.8. siis vietettiin kansainvälistä ravintolapäivää, jolloin kuka tahansa, missä tahansa, voi pystyttää päiväksi mihin tahansa ravintolan, kahvilan, tms ilman sen kummempia lupa-anomuksia. Päätin toteuttaa yhden suurimmista haaveistani raakaruokapainotteisesta smoothilasta. Ravintolamme pystytettiin Lahteen Luontaishoitola Marjan tiloihin ja nimekseen se sai kolmevuotiaan pikkumenninkäiseni innoittamana "Muutsila Marja". Koska meillä syödään aamuisin "muutsia". Mukana oli myös ystäväni Minja Zeus, joka on tuonut Suomeen laadukkaat ja puhtaat Nature's Sunshine -tuotteet. Korvaamaton apu oli myös Jennystä, joka oli paikalla Gloomy Moon -tuotteidensa kanssa ja minua auttaessa unohti kokonaan omat tuotteensa. KIITOKSIA Minja ja Jenny, ilman teitä päivä olisi ollut hyvin erilainen!


Kräkkereitä

Menun suunnittelun aloitin muutama viikko sitten. Oli selvää että muutsilassa on oltava paria erilaista smoothieta sekä raakasuklaata. Pikkuhiljaa mieleen tulivat erilaiset kräkkerit levitteineen ja vasta hiukan ennen ravintolapäivän toteutusta tajusin, että haluan tarjota nälkäisimmille kokonaisen suolaisen raa'an ruoka-annoksen. Menu oli seuraavanlainen:



Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia päivästä. Aamulla olin kiitollinen siitä, että vihdoin on koittanut päivä, jolloin pääsen toteuttamaan suuren unelmani muutsiloijana (yrittäkää ymmärtää persoonalliset sanailmaisuni) tarjoten ihmisille ravitsevaa ruokaa hyvien keskustelujen lomassa, itse ihan pakuripäissään ja kaakaokännissä, PARHAUTTA!

Kaikki odotukseni ylittyivät. Ihmisiä kävi paljon, menusta pidettiin ja kiitosta saatiin. Kaikki eivät mahtuneet istumaan kerralla ja vaikka Maijun hihat heiluivat, välillä muutsitilausta sai vähän odotella. Onneksi ihmiset ovat ihania ja ymmärtäväisiä ja hyvä tunnelma taisi tällä(kin) kertaa voittaa pienet epäkohdat. Muutamat ihmiset kritisoivat suklaan makeutta, loistavaa että ihmiset ovat alkaneet tottua vähemmän makeaan syötävään. GREAT!


Raakaravinto ja Nature's Sunshine yhdistyvät; Maiju ja Minja

Hyvässä tunnelmassa valmistuu ateria...

Olkaa hyvä!

Kuulin useita toiveita siitä, että Lahti kaipaisi enemmän raakaa ja terveellistä ravintoa, ja olen ehdottoman samaa mieltä! LUPAAN pitää itseni kanssa aivoriihen ja palata asiaan niin pian kuin mahdollista. Itse asiassa lauantaina 21.9. on Lahden Ahkerasalissa (Takojankatu 3) mukava hyvinvointitapahtuma Sykettä Syksyyn, jossa Maijun muutsila kohtaa jälleen nälkäiset herkuttelijat, tervetuloa! Tapahtumaan on vapaa pääsy ja voit vaikka vierailla vain muutsilassa ohimennen tai tulla nautiskelemaan luennoista ym pidemmäksikin aikaa. Lisää Tulossa! -sivulla.

Lupasin kaikille ravintolapäivän kävijöille paljastaa kaikki kokkaamieni herkkujen reseptit, joten saamanne pitää. Koska usein kokkaan enemmän sydämellä ja rakkaudella kuin järjellä, tarkat määrät saattavat hieman poiketa alkuperäisistä.


Pakuri-Suklaa-Muutsi

♥♥♥♥

Vaniljainen Omena-Kaneli-Muutsi (2 ann.)

1 omena
1 rkl liotettuja chiasiemeniä
1 dl liotettuja cashewpähkinöitä
½ korkillista Organic Fairtrade Vanilla Extract
1 rkl kookosöljyä
1rkl kookosjauhoja
1 kuivattu viikuna
1 rkl toco
1 tl ceylon kanelia
suodatettua vettä / lähdevettä 600 ml

SURRUR! Itse surauttelen Four Sigma Foodsin Gizmo-blenderillä.


♥♥♥♥


Pakuri-Suklaa-Muutsi (3 ann.)

1 avokado
1 banaani
1/4 kurkku
1 rkl carobjauhetta
3 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl macajauhetta
4 liotettua taatelia
2 rkl kookospalmusokeria
jäähdytettyä pakuriteetä 900 ml

SURRUR with Gizmo


Pakuria tulilla jatkuvasti


Kräkkerit

Pellavansiemeniä
Kurpitsansiemeniä
Seesaminsiemeniä
Tomaattia
Valkosipulia
Basilikaa
Laatusuolaa

Nämä kräkkerit ovat halutessa kokonaan blenderivapaat ja helpot tehdä. Määriä on vaikea sanoa, ravintolapäivää varten käytin kilon pellavansiemeniä ja vähän vähemmän muita. Tomaatit, valkosipulin, basilikan ja suolan blendasin mössöksi. Pellavansiemeniä voi liottaa noin 20 min tai enemmän, jotta siemenet muodostavat limaa. Myös muut siemenet voi liottaa samanaikaisesti.
Kaada liotusvesi muista siemenistä pois ja sekoita pellavansiemenien kanssa. Lisää tomaattimassa. Muotoile kuivurin pellille lusikalla n. 5mm paksuinen leipä, kuivata 41 asteessa 8 tuntia tai vastaavasti uunissa alhaisimmassa mahdollisessa lämpötilassa uunin luukku raollaan.


♥♥♥♥


Levite kräkkereille

Kräkkerilevitteen ohjeen nappasin Hellattomasta kokista, tietysti hieman mukaillen omiin tarpeisiini. Perusresepti menee näin

3 avokadoa
2 kurkkua
vajaa ruukku tuoretta minttua
3 dl lähdevettä
3 sitruunan mehu
3 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa
chiliä

Tehosekoita kaikki ainekset yhtä kurkkua lukuunottamatta. Paloittele toinen kurkku pieniksi paloiksi ja sekoita muun massan kanssa. Tarjoile kräkkereiden tai salaatin kanssa tai dippinä vihanneksille.


♥♥♥♥


Cafe Ceps toimi terveellisempänä kahvina sisältämiensä lääkinnällisten sienien ansiosta. Loistava kahvinkorvike! Ja FitnessFirstiltä usein loppu... Saa myös iHerbistä. (koodilla ZAL560 ensimmäisestä tilauksesta -5$)


♥♥♥♥


Pakurikaakao

Pakurikaakaoreseptin olen aiemmin julkaissut blogissani, mutta sekin elää fiiliksen mukaan. Tämä sekoitus käy kaikkeen; pirtelöihin, suklaaseen, kaakaoon ym ja monet ystävät ovat kehuneet! Ravintolapäivän sekoituksessa käytetty kaikkia allaolevia sopivissa suhteissa poislukien inkivääri ja vaniljajauhe.

50% raakakaakaojauhetta
50% macajauhetta

Sekoita. Määrästä riippuen lisää seuraavia aineksia mausteeksi:

Reishi (lakkakääpä)
viherjauhe
carobjauhe
tocojauhe
ripaus suolaa

Oman maun mukaan esimerkiksi

kanelia
inkivääriä
vaniljajauhetta
jne.

Sekoita 1 tl kupilliseen pakuriteetä. Makeutukseksi hunajaa tai kookospalmusokeria, ehkä kasvimaitoa. Nauti!


♥♥♥♥


Minttusuklaa

Kaakaovoita
Kookosöljyä
Hunajaa
Pakurikaakaosekoitusta
Nature's Sunshine nestemäistä lehtivihreää

Raasta kaakaovoi ja sulata vesihauteessa. Kun kaakaovoi on sulanut, lisää sekaan saman verran kookosöljyä. Ravintolapäivää varten käytin noin 500g kaakaovoita ja ½l kookosöljyä. Lisää öljyseokseen makeutus, tällä kertaa hunajaa taisi mennä koko purkillinen. Tämän jälkeen sopivasti pakurikaakaosekoitusta niin, että massasta tulee löysää suklaamassaa. 
Tässä kohtaa jaoin suklaamassan kahtia, ja toiseen puolikkaaseen laitoin nestemäistä lehtivihreää ison lorauksen (MAISTA!) niin, että mintun maku tuli esiin.
Annostele suklaamuotteihin tai muffinssivuokiin ja vie jääkaappiin/pakastimeen jäähtymään.

NAUTI HYVÄLLÄ OMALLATUNNOLLA.


♥♥♥♥


Lakritsisuklaa

Kaakaovoita
Kookosöljyä
Hunajaa
Pakurikaakaosekoitusta
Nature's Sunshine Lakritsinjuurta

Katso suklaamassan valmistus Minttusuklaan kohdalta.
Toiseen puolikkaaseen kumosin 30 kapselia Nature's Sunshinen lakritsinjuurta.


♥♥♥♥


Tällaisilla eväillä selvittiin tästä ravintolapäivästä. Te murheelliset, jotka ette jostain syystä päässeet tällä kerralla mukaan, ei ole mitään hätää. Koska vastaanotto oli niin mainio, perästä kuuluu aivan varmasti uusin kujein ja reseptein!

Minä kiitän teitä kaikkia 

Tuunattu ständi

Minja vauhdissa

Nature's Sunshine -terveysbaari

Jenny muutseilemassa


Gloomy Moonin IHANIA korviksia

Tyytyväinen asiakas ja lapsuuden parhaimpia ystäviäni; Tiia.