torstai 25. kesäkuuta 2015

Muutoksen sietämätön luonnollisuus

Minuu kiehtoo ihan älyttömästi erilaiset ihmiset, niiden tapa olla. Miten paljon jokaisessa on potentiaalia olla mitä tahansa, mutta usein se jää taka-alalle. Kuka mie oon? Oon tykästyny toteamaan monessa yhteydessä, että mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Kuitenki aina välillä käytännössä huomaa, että en oo oikein itekkään sisäistäny sitä, mistä puhun. On jännä juttu, että jostain syystä sitä huomaa kivoja asioita tässä maailmassa, tai omassa olemuksessa. Siitä on helppo tehdä status. Tällainen minä olen, tällaisista asioista mie nautin. On tarve lukittautua, etsiä turvaa ja varmuutta jostakin ja olla jotakin. Saada itteni ulkopuolelta jotain pysyvää, mitä miulla ei vielä ole. Ja kun asiat  luonnollisesti muuttuu, huomaa, että olen takertunut tähän asiaan, enkä halua, että se muuttuu. Tää johtaa ennemmin tai myöhemmin epämukavuuteen. Varmuutta ja pysyvyyttä ei ole missään muualla, kuin miussa itessä sisällä, ja elämä tapahtuu koko ajan ja tulee uusia juttuja. Vaan mie ite tällasena olen se pysyvä ja varma osa miun ainutlaatuista elämää.



Esimerkkitarina. Sitä huomaa vaikka, että on viime aikoina saanut huikeita tuntemuksia pyöräilystä. Aina, ku on hypänny satulaan, inspiraatio nousee ja tuntee sen ihanan vapauden huuman, jonka ohitse vilisevät maisemat saa aikaan. "Olen siis pyöräilijä", kokija ajattelee. Ja koska olen päättänyt olla pyöräilijä, kokoan pyöräileviä ihmisiä ympärilleni ja perustan oman pyöräilykerhon, jonka puheenjohtaja olen, se tuntuu hyvältä ja kaikki on iloisia. Vuoden päästä toiminta on täydessä vauhdissa, mutta joku mättää. Pyöräkerhon toiminta ei meinaa enää kiinnostaa, vauhdin huuma on muuttunut viikottaisiksi velvoittaviksi aikatauluiksi, joista on pidettävä kiinni. Mutta enhän mie voi tätä lopettaa, ihmiset tykkää ja oonhan mie sentään pyöräilijä ja kerhon puheenjohtajakin vielä, tätähän mie halusin! Nautinnosta tuli ahdistus. Mikä meni pieleen? Alunperin pyöräily tuntui mahtavalta elämykseltä, mikä muuttui?

Mie, kokija! On täysin luonnollista, sallittua ja suotavaa että mielenkiinnon kohteet muuttuu elämänvarrella! Joka ikisessä hetkessä myö luodaan ittemme uudestaan vastaamaan sen hetkisiä tarpeita (kiinnostuksenkohteita), jotka juuri tässä hetkessä tukee parhaiten sitä mitä mie olen. Mie olen ihan eri ihminen kuin vuosi sitten, saati kymmenen vuotta sitten. Tänään haluan syödä omenan, seuraavana päivänä parhaiten maistuu päärynä. Ei ole sattumaa, että omena ei maistu päivittäin. Myö halutaan monipuolisesti makuja, keho tarvitsee ravinteita, ja olishan se aika tylsää syödä koko elämän ajan päivittäin omenoita, kun maailma on pullollaan erilaisia maittavia hedelmiä. Myö kyllä tiedetään sisällämme, mikä meille on hyväksi, mutta muutoksen pelko sanoo toista. Pelko saa uskottelemaan itselle todentuntuisesti vielä vuodenkin jälkeen, että "Olen pyöräilijä, tästä pidän", vaikka aito mielenkiinto on jo uusissa asioissa. Näin status muuttuu ahdistukseksi ja velvoitteeksi ajan mittaan. Mikään muu ei ole pysyvää kuin muutos. Lukittautuminen ajatuksiin siitä kuka olen ei ole luonnollista, olemme jatkuvasti muuttuvia ja oppivia yksilöitä. Erilaiset tilanteet palvelevat aikansa, mutta jäämällä tuttuun ja turvalliseen pidemmäksi aikaa pelon ajamana vain siksi, että näin olen päättänyt, kasvu ihmisenä hidastuu ja tyrehtyy, ja lopulta mikään ei tunnu miltään. "Ei miltään" on kehomme ainutlaatuinen tapa yrittää kertoa, että jotain on muututtava samaan aikaan kun ajatuksemme edelleen yrittää uskotella että kaikki on hyvin. Tai ainakin ok. Siedettävää.



Kun lapsi leikkii, on luonnollista, että mikä tahansa eteen osuva tilanne on mielenkiintoinen ja inspiroiva. Ulkona eteen tulevat pikkukivet muuttuvat kristalleiksi ja aarteiksi spontaanisti. Seuraavassa hetkessä, kesken kristallileikin, lapsi havaitsee mielenkiintoisen kepin, josta muotoillaan seuraavan leikin ydin. Lapsi ei ajattele, että kristallileikkiä täytyy jatkaa koko päivä, seuraava viikko, kuukausi, vuosia... Lapsi kokee pikkukivien tuoman ilon täytenä tästä hetkestä käsin, takertumatta, ja siirtyy luonnollisesti seuraavaan aktiviteettiin siinä vaiheessa kun koko pikkukivien muodostama kokemus on koettu, kaikki ilo, oppi ja hyöty on otettu irti. Aikuinenkin ymmärtää, että lapselle on luonnollista elää hetkessä, vaihtaa leikkiä sen mukaan, mikä missäkin hetkessä kiinnostaa. Kasvaessamme aikuisiksi alamme etsiä pysyvyyttä, joka saattaa hidastaa luonnollista siirtymää tilanteesta toiseen. Alamme pelkäämään luonnollista muutosta, siitä tulee monenlaisia tunteita herättävä vihollinen. Etenkin suurempien muutoksien äärellä tärkeäksi kysymykseksi muodostuu "Mitä muut ajattelevat jos tämä tapahtuu?" tai vastaavasti toisten ihmisten luonnolliset muutokset tuomitaan jopa vihan siivittelemänä "typeräksi", "tuuliviiriksi", "huliviliksi", "Se ei osaa päättää mitä haluaa". Nykyinen tilanne ei ole tyydyttävä ja aiheuttaa stressiä, mutta muutos pelottaa vielä enemmän kuin nykyisyys, ja saa reagoimaan vihasta käsin tai jättää toimimatta. Tästä syystä ihmiset jatkavat esimerkiksi huonoissa ihmissuhteissa. Vapautuminen nykyisyyden ahdistuksesta vaatii rohkeutta hyväksyä nykyisyys ja sen jälkeen nöyrtymistä ja antautumista tuntemattomalle, jollekkin, mitä ei vielä tiedä. On murrettava kaikki uskomukset, odotukset ja oletukset yksitellen. Juuri siinä piilee aito vapaus ja sanaton voima.

Iso osa muutoksista tapahtuu luonnostaan. Mie oon pikkuhiljaa oppinu kiinnittämään huomiota niihin epämukavilta tuntuviin, koska joka ikisellä kerralla niihin sisältyy ihan älytön määrä tietoa miusta itestä miulle itelle, mikä ois sen tärkeempää? Muutos ahdistaa vain sillon, kun on luonut odotuksia ja oletuksia siitä, että nykyinen tilanne on muuttumaton totuus. Isoimmista, kamalimmista ja pelottavimmista muutoksista vapautuu eniten energiaa omaan käyttöön, kun muistaa, että ainiin, elämä jatkuu, asiat muuttuu, ja niin pitääkin! Ne pakottaa kerta toisensa jälkeen miut kyseenalaistamaan sen, kuka mie oon, tai kuka oon luullu olevani. Jokainen luontainen muutos käy helpommin ja sujuvammin, kun oivaltaa, että se vie eteenpäin, ei taaksepäin. Se tuo aina uusia aspekteja ja mahdollisuuksia. Muutos pitää miut elossa! Vasta ku muistaa, että mie en ole mikää tai kukaa, mie voin olla mitä ikinä haluan. Joka hetki, ilman rajoitteita, jatkuvasti kasvaen, muuttuen, uusista asioista kiinnostuen, kun samalla vanhat tarpeettomat jäävät pois helposti omalla painollaan. Oman itsen pysyvyys elämän muutoksissa tulee selkeemmin esille, asiat yksinkertaistuu ja samalla sitä raivautuu tilaa jollekkin uudelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti