Tunteista, lyhyesti.

Olen saanut nähdä ja kokea monenlaisia ihmistyyppejä elämäni varrella. Erityisesti viime aikoina elämääni on tupsahdellut mitä persoonallisempia ja toinen toistaan ihanampia yksilöitä, kiitän koko sydämestäni teitä kaikkia. Rakkaudesta ihmisiin kirjoitinkin jo aiemmin.

Olen pohtinut kovasti ihmismielten koukeroita ja erityisesti tunteita ja niiden anatomiaa. Tuntemisen (kiehtova!) maailma on avautunut jonkin verran energiahoitoihin tutustumisen myötä, mutta ennen kaikkea omien kokemusteni siivittämänä. Myös monella läheisellä ihmisellä ympärilläni on nyt käsillä suuria tunteita, aivan kuin jonkinlainen suuremman mittakaavan puhdistautuminen kuuluisi juuri tähän aikaan.

Meni pitkä aika, että en voinut hyväksyä negatiivisten tunteideni olemassaoloa. Luulin, että minusta kumpuaa loputtomasti hyviä tunteita, ja että voin aina suhtautua kaikkiin ja kaikkeen rakkaudellisesti. Niin halusinkin. Samalla patosin sisälleni valtavan määrän tunteita, joiden olemassaoloa en myöntänyt olevan olemassa. Aina, kun kohtasin jonkun epämiellyttävän tilanteen, uskottelin itselleni että kaikki on hyvin (mikä tietysti joiltain osin pitää paikkaansa) enkä suostunut tuntemaan mitään negatiivista. Ihmismieli on loistava piilottamaan asioita muilta ihmisiltä, mutta mestari piilottamaan asioita itseltään!

Yksi syy tähän lienee se, että meidän on perinteisesti kasvatettu piilottamaan tunteemme. Heikkoukset paljastamalla olemme täysin alasti, antautuneena. Se pelottaa. "Pojat ei itke" lienee yksi pahimmista kuulemistani lauseista, joka onneksi alkaa tänä päivänä olla jo ns. "vanhaa tietoa". Ihmisillä on tapana uskotella että "kaikki on hyvin", vaikka toisesta voi aistia kilometrien päähän että näin ei ole. Olemme mestareita patoamaan myös hyviä tunteita itseltämme. Kuinka monta kertaa jossain innostavassa tilanteessa vain hymyilemme tyynen rauhallisesti, vaikka sisäinen pieni lapsemme haluaisi itkeä, kiljua, huutaa ja pomppia riemusta.

Vahvoja tunteita reilun parin vuoden takaa

Lapset ovat hyvä esimerkki siitä, että tunteet koetaan silloin kun ne ilmaantuvat. Kaupparaivarit, itkupotkuhuudot kun ei haluta pukea vaatteita tai riemu siitä, että vanhempi tulee töistä kotiin, kaikki ovat voimakkaita tunteita, joiden annetaan virrata vapaana. Lapsi ei mieti mitä muut ajattelevat. Lapsi heittäytyy sataprosenttisesti kokemaan käsillä olevaa tunnetta - ja kappas - muutaman sekunnin - tai minuutin - kuluttua tunne on koettu täydellisesti. Se jää tarpeettomaksi. Lapsi ei kasaa isoa mustaa katkeruuden möykkyä sisälleen. Pääasiassa lapsi ei jää miettimään tai murehtimaan menneitä, saati tulevaa, eikä sellaiseen ole tarvetta, koska kaikki tapahtuu tästä hetkestä käsin ja tässä hetkessä otetaan vastaan kaikki, mitä se meille ilmentää.

Mitä tunteiden patoamisesta seuraa? Stressaantuneilla ihmisillä on usein niska jumissa, selkä kipeä tai vatsaoireita. Tämä on erittäin tavallista energiahoitoasiakkailla, jotka ovat popsineet buranaa niskakipuun viikkoja (eikä ole auttanut.) Pitkään padotut negatiiviset tunteet kuten katkeruus, viha ja pelko aiheuttavat vakavia sairauksia.

Suosittelen säännöllisesti pysähtymään hetkeksi ja kysymään itseltään: "Mitä minulle kuuluu?" Itse kiinnitän huomiota pieneenkin alavireeseen olossani, jonka tunsin ennen nimellä "ihan ok". Koska oloni oli 90% ajasta ihan ok. Todellinen luonteeni on ehtymätön rakkaus, ilo, pyyteettömyys ja riemu. Erilaisiin myttyihin tämän todellisen minän edessä pyrin tarttumaan heti kun ne ilmaantuvat, täysillä, (mm. energiahoidoin). Ja päästää menemään. Silti edelleen jään itselleni välillä kiinni tunteideni piilottamisesta. Olen ihminen. Siis tunnen. Saan tuntea ja olla heikko. Mutta mikä tärkeintä, annan itselleni luvan olla onnellinen.