Kohti pyyteettömyyttä

Olen haaveillut maailmasta, jossa rakkaus on vallitseva. Ihmiset ovat läsnä toisilleen, katsovat toisiaan silmiin syvän ymmärryksen kautta ja elävät sopusoinnussa yhdessä riemuiten. Katkeruutta, vaatimista, vihaa, rajoittamista ja mustasukkaisuutta ei tunneta. Kaikilla on hyvä olla (yhdessä ja erikseen) ja rauha vallitsee maan päällä. Liian usein mieleni valtaa ajatus, että olenkohan jotenkin omituinen, kun kuvittelen tällaista. Onko tämä sellainen pilvilinna, joka toteutuu elämäni loppuun saakka vain pääni sisällä. Kuitenkin samalla tiedostan, että tuskin kukaan haluaa olla onneton, ainakaan tietoisesti. Miksi siis valita matalavärähteisiä tunteita pyyteettömän ilon sijaan? Kesällä kirjoitin teille hieman ajatuksiani rakkaudesta.

Rakas Viivi, elämäni nainen!

Rehellisyys on mielestäni toimivan ihmissuhteen perusta, oli suhteen laatu mikä tahansa. Ollessani rehellinen itselleni ja muille, ei ole mitään, mitä voisin menettää. Kaikki ylimääräinen kariutuu rehellisyyden kirkkaassa valossa. Mm. tämän ansiosta uuden ajan ihmissuhteet tuntuvat syvemmiltä kuin koskaan aiemmin, nopeammin kuin koskaan aiemmin. Lisäksi toimivan ja rakkaudellisen ihmissuhteen kannalta on välttämätöntä oppia ensin rakastamaan itseä ja viihtymään itsensä seurassa. Tyytymättömyydestä omaan itseen seuraa, ennemmin tai myöhemmin, lisää tyytymättömyyttä myös ihmissuhteiden osalta. Olemmehan toistemme peilejä. Koet ehkä jotain hienoa jonkun kanssa hetken ajan, ja pian huomaat olevasi riippuvainen tästä tunteesta/kokemuksesta, koska elämäsi on sisällötöntä oman itsesi kanssa. Odotusten ja pettymysten kierre on valmis.

Tomi, Tomppa, sielunsisareni!

Viimeisen vuoden aikana olen löytänyt useita äärettömän rakkaita ihmisiä elämääni rikastuttamaan. Ketään en ole tuntenut perinpohjin entuudestaan ja uskomaton yhteys, jollaista en ole koskaan ennen kokenut, on saanut muodostua omalla painollaan, kevyesti. Haluan kertoa eräästä äärimmäisen syvästä yhteydestä, jonka tuskin uskoin olevan totta muualla kuin unelmissani vielä jokin aika sitten. Tutustuin Tomppaan "sattumien" kautta. Hyvin pian huomasin, miten innostavaa ja inspiroivaa on liekittää maailmaa ja sen monimuotoisuutta yhdessä. Lyhyessä ajassa ehdimme luoda hyvin syvän ja 100% rehellisyyteen perustuvan ystävyyden. Kaikki kommunikointi perustuu täydelliseen vapaaehtoisuuteen ja rehellisyyteen. 

Kun viimein tapasimme (fyysinen välimatka ~ 500 km), tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Ensi sekunneista viimeiseen vilkutukseen välillämme vallitsi valtava pyyteetön rakkaus, ymmärrys, rehellisyys ja ystävyys. Tomppa nostaa minussa pintaan sanoinkuvailematonta syvää lähimmäisen rakkautta, niinkuin sisko rakastaa veljeään, tai äiti lastaan. Kaikesta voidaan puhua rehellisesti, jopa kohdata omia heikkouksia, kasvaa, itkeä, nauraa, riemuita...

Arki on juhlaa!

Vaikka säkkituolissa röhnötetään kainaloikkain kuin mikäkin vanha pariskunta, molemmat tietävät, että kummallakaan ei ole minkäänlaisia taka-ajatuksia (tai romanttisia tunteita). Olemisen ilo täyttää koko tilan. Kaikki tapahtuu ilosta ja ymmärryksestä käsin, negatiivisille tunteille ei yksinkertaisesti ole sijaa, ne jäävät tarpeettomiksi. Milloin tahansa voit katsoa toista silmiin ja ilmaista kuinka tärkeä hän on sinulle ja ymmärrys on maksimaalinen. Molemmat riemuitsevat toisesta ja kaikista toisen hienoista kokemuksista ja seikkailuista, niin menneistä kuin tulevista. Toisen onnellisuus ja riemu ei ole minulta pois, päin vastoin meinaan revetä liitoksistani! Eron hetkellä haikeuden sijaan tilan täyttää syvä kiitollisuus ja tieto siitä, että tämä ihmissuhde kestää vuosituhansia riippumatta siitä, missä fyysisesti olemme. Jäljelle jää uskomaton hyvä olo ja innostus, joka kantaa pitkälle vielä tapaamisen jälkeenkin. On lähes mahdotonta käsittää todeksi, että suhde toiseen ihmiseen voi tosiaan olla näin läheinen vailla pienintäkään negatiivista latausta. Olen kiitollinen, että saan kokea tämän todeksi, tämä todella on tänä päivänä mahdollista maan päällä, ei vain pienessä pään sisäisessä pilvilinnassani!

Lauri, Tiia, Viivi ja Juuso, olette minulle rakkaita, jokainen omalla ainutlaatuisella tavallaan

Kaikki ihmissuhteet eivät tietenkään ole tällaisia (vielä?). Toiset ihmissuhteet ovat "ihan ok". Jotkin ihmissuhteet nostavat meissä isoja ja kipeitä asioita esille peilatessamme itseämme toisesta. Tällöin on mahtava tilaisuus kohdata itsensä, hyväksyä kaikki esille nousevat tunteet ja kasvaa. Toinen vaihtoehto on jäädä paikoilleen, samaistua kärsimyskehoonsa ja ehkäpä syyttää kaikkia muita paitsi itseä omista negatiivisista tunnetiloista. Kolmas vaihtoehto on irtipäästäminen.

Mielestäni varsin toimivaksi todettu tapa havainnoida onko jokin ihmissuhde minulle hyväksi on yksinkertaisuudessaan pohtia, nousenko tämän ihmisen kanssa enemmän ylöspäin vai vetääkö se minua enemmän alas. Jos ihmissuhde, laadultaan mikä tahansa, nostaa sinussa 51% tai enemmän iloa, innostusta ja luovuutta itsesi toteuttamiseen, pysy siinä! Mikäli matalavärähteisemmät tunteet ovat läsnä yli puolet ajasta, etkä ole valmis kohtaamaan tai ratkaisemaan niitä, on ehkä aika päästää irti. Irtipäästämisen ei tarvitse olla surullista. Minulle se merkitsee äärimmäisen syvää rakkautta toista ihmistä kohtaan. Niin syvää, että on valmis luopumaan saadakseen jotain uutta. Irtipäästämisen myötä usein myös "huono" ihmissuhde voi saada uuden tilaisuuden ja uutta voimaa kukoistaakseen. Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa omaa suhtautumistaan ympäröivään maailmaan.

Luovaa hulluutta