keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Matkalla Muutilaksi

Olen nyt jonkin aikaa viettänyt hiljaiseloa blogin puolella. Pääsyynä lienee äskettäin päättynyt viiden viikon mittainen yrittäjäkurssi, jonka aikana elämässä ehti tapahtua hyvin monenlaista. Monia blogipostauksen aiheita on tallennettuna luonnoksiin ja tuottaa hankaluuksia saada kaikki se oivallusten tulva tekstiksi saakka. Kaikki aikanaan!

Yrittäjäkurssi avasi minulle paljon uusia ovia ja mahdollisuuksia ja kaikin puolin aika oli kyllä yksi elämäni antoisimmista viisiviikkoisista! Nyt kurssi on päättynyt, ja yksi ovi sulkeutunut. Seuraava ovi on jo aukeamassa ja sen haluan teille ylpeänä esitellä tässä.

 
 
En aio unohtaa Mennikköä ja tätä blogia! Vaikka jatkossa osa energiastani suuntautuu vahvasti Muutila-projektiin, minulla riittää edelleen loputtomasti oivalluksia teille jaettavaksi. Käytännössä mikään ei muutu, päivitän edelleen blogia sen mukaan mikä hyvältä tuntuu. Kirjoitan vain inspiraation vallassa. Pysytään kuulolla!

1 kommentti:

  1. Hienoa että sait kurssisi käytyä. Odotellaan innolla, mitä tulevaisuus tuo.

    VastaaPoista