Mitä minulle kuuluu?

Viimeisten kuukausien aikana oma oppimisen tahti on kiihtynyt entisestään ja oikeastaan kokonaan uusi minä on kuoriutunut esiin. Blogaaminen on jotenkin jäänyt, uusia oivalluksia itsestä tulee päivittäin ja jollei niitä heti kirjoita ylös, seuraavan oivalluksen kohdalla on lähes mahdotonta enää kirjoittaa ensimmäisestä tunteella. Mutta niinhän se on, että eteenpäin mennään jatkuvasti ja välillä on enemmän aikaa prosessoida ja sisäistää opittua ja välillä uutta tulee niin paljon että täytyy vain pitää hatusta kiinni että pysyy kyydissä ja tajuissaan!

Kaikki nämä oivallukset ovat kuitenkin olleet niin massiivisia ja minua vahvasti lähemmäs omaa aitoa minää vieviä, että teen inspiraation ja jaksamisen mukaan parhaani, jotta saisin ne ilmennettyä tekstin muotoon teille. Toimikoon tämä kirjoitus teille kuulumisina ja itselleni muistilistana aiheista, joista jokainen ansaitsee jossain vaiheessa syvemmän perehtymisen omina blogipostauksinaan.

Herkkyys. Olen löytänyt itsestäni täysin uudenlaista herkkyyttä. Joidenkin voi olla vaikea uskoa, että minun on ollut vaikea näyttää aito paljas herkkyyteni ja herkistyä kauniista musiikista tai asioista, etenkin jos kyseessä on ollut joku itseni ulkopuolella vallitseva tilanne. Luulin olevani hyvinkin herkkä ja tunteva ihminen, kunnes eräänä päivänä todella pääsin syvemmälle itseeni ja sydämeeni kuin koskaan aiemmin. Ymmärsin tuona hetkenä, että niin usein edelleen toimin egon varassa verhoutuneena tekoaitouteen. Tämän jälkeen koko ympäröivä maailma ihmisineen on näyttäytynyt aivan uudella, kiehtovalla ja kauniilla tavalla.

Luovuus. Uskon, että herkkyys ja luovuus kulkevat pitkälti käsi kädessä, elleivät jopa ole saman asian ilmentymiä. Ainakin samasta lähteestä ne tuntuvat kumpuavan. Kun ensin löysin itsestäni syvää herkkyyttä, luovuus on kasvanut räjähdysmäisesti. Visualisointikyky on kasvanut valtavasti. Ehkä suurin avautunut luovuuden ilmaisun kanava on ollut musiikki. Ensin opin kuuntelemaan musiikkia jokaisella solulla ja ymmärtämään sitä syvemmin. Tämän jälkeen olen alkanut myös kokea syvää riemua saadessani tunnelmoida musiikkia tanssien, laulaen ja jopa soittaen. Omaksi iloksi, itselleni. Riippumatta siitä, onko muita ihmisiä ympärillä ja riippumatta siitä miltä näytän tai kuulostan. Viimeksi eilen kuulin kommentin "Huomaatko, että laulat aika kovaa julkisella paikalla?" Kyllä huomaan. Rakastan sitä!

Rehellisyys. Rehellisyysteema on ollut vahvasti pinnalla viime kuukaudet. Huomasin, että ihmismieli on loistava kätkemään asioita muilta ja ennenkaikkea itseltään! Kaikkein tärkeintä on olla rehellinen itselleen. Miltä tämä minusta tuntuu? On yllättävän vaikeaa myöntää itselleen omat syvimmät tuntemukset. Tällä matkalla voin kiittää parasta ystävääni ja peiliäni, joka on opettanut minua näkemään paremmin omaan ytimeeni kussakin hetkessä. Kun on hyväksynyt itsensä täydellisesti sellaisena kuin on, täysin paljaana ja alastomana, rehellisesti, voi jakaa sen muille ja ehkä jopa hämmentää ympärillä olevia ihmisiä rehellisyyden valolla. Täydellisen rehellisenä ihminen on niin omassa keskuksessaan, että ei ole mitään tai ketään, mikä voisi satuttaa, tai minkä voisi menettää.

Heittäytyminen. Tämän uuden puolen ilmentymiselle en keksi paremmin kuvaavaa sanaa kuin heittäytyminen. Heittäytyminen tuntuu olevan mahdollista vain yksin tai erittäin hyvässä seurassa ja suurempia tunnelukkoja ei voi olla pinnassa yhtä aikaa. Kuvailisin sitä tilaksi, jossa ego ja kaikenlainen luokittelu ja rajoitukset katoavat ja jäljelle jää vain täydellisen aito, rehellinen, riemullinen sielu, joka haluaa kokea ja iloita. Ehkäpä sitä voisi kuvailla jonkin sortin meditatiiviseksi tilaksi. Heittäytyä voi lähes milloin ja missä tahansa. Yleensä heittäytymiseen liittyy positiivisia tunnetiloja ja niiden fyysisyyteen tuomista esimerkiksi laulaen, tanssien tai puhuen. Heittäytymisen tiloja on monen tasoisia, ja syvimmissä heittäytymisissä koko minä, henkilönä, katoaa omasta tietoisuudesta ja jäljelle jää vain kaunis kokemus.

Highest excitement. Mikä ajatus saa sinut innostumaan juuri nyt kaikkein eniten? Mihin tunnet aitoa sydämen paloa? Tukeeko se kokonaisvaltaista hyvää vai perustuuko se kestämättömään hetken mielitekoon? Aito tunne ei valehtele. Aitoon tunteeseen voi aina luottaa. Aito tunne usein on myös mielemme mielestä se järjettömin ja hulluin vaihtoehto. Miksi? Koska mieli on loistava luokittelija ja sisäisen palon tukahduttaja. Ja ne muut. Mitähän nekin mahtavat ajatella jos toimin näin? Valinta on sinun. Kärjistettynä voit joko jatkaa mahdollisimman järkeviä valintoja ja tukahduttaa sisäisen palon tai alkaa kuunnella sydäntä. En väitä, etteikö järki ja sydämen palo voisi kulkea käsi kädessä. Joka tapauksessa seuraamalla omaa highest excitementtia päädyt aina oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Uskalla kokeilla itse.

Negatiivisten emootioiden käsittely. Valmiiksi täällä ei tulla koskaan. Negatiivisia tunnetiloja on ollut, on nykyään ja tulee varmasti myös olemaan. Tämän asian hyväksyminen omalla kohdallani on vaatinut jonkin verran pohdiskelua. Negatiiviset emootiot eivät ole "negatiivisia", vaan ne ovat olemassa aina ja vain näyttääkseen jotakin, jonkin kasvun paikan. Niinpä on tärkeää oppia tutkimaan omia tuntemuksiaan. Energiahoitojen kautta olen saanut syventyä tunteisiin ja niiden teoriaan, joka on auttanut minua kehittämään itseäni ja tunteiden kohtaamista sekä ymmärtämistä vielä pidemmälle ja itselleni sopivimpaan muotoon. Tuntemalla negatiivisen emootion se poistuu tässä hetkessä. Ymmärtämällä negatiivista emootiota se jää tarpeettomaksi.

Tunnesyöminen. Vasta, kun lopetin tunnesyömisen, ymmärsin, että se oli kestänyt kokonaisen vuoden. Ruoka ja ravinto hallitsi suurta osaa elämääni ja ajatuksiani. Nykyään minun on helppo erottaa itsestäni onko kyseessä tunnesyöminen vai aito tarve ravinnolle. Tunnesyödessä ruoka maistuu epäluonnollisen maukkaalta ja siitä aiheutuva hyvän olon tunne yrittää täyttää jonkin sortin sisäistä tyhjiötä. Tunnesyödessä syöminen ei lopu kylläisyyden tunteeseen tai edes täyteen vatsaan, tunnesyöminen loppuu vasta kun olo on huono ja ähky eikä enempää pysty syömään. Kun olo tasoittuu 'täyteen vatsaan', tunnesyöppö on jo suunnittelemassa seuraavaa ateriaa ähkyn palauttamiseksi. Valtava, ähky, huono olo on läsnä suuren osan ajasta. Se on suora heijastus jostakin sisäisestä tyhjiöstä. Näin ollen tunnesyömiseen ei auta liikunta, dieetit, ohjelmat eikä mikään muukaan itsensä ulkopuolinen pelastus. Tunnesyömisen parantuminen lähtee sisäisestä oivalluksesta, mikä tai minkä puute tekee olostani niin tyhjän, että hukutan sen erilaisiin makuihin?

Laajentuminen. Tarkoitukseni on laajentua. Laajentuminen ei ole minkään sulkemista pois vaan kaiken ottamista sisään. Tämä on tullut todeksi osaltani useiden eri elämänalueiden kohdalla. On ollut äärimmäisen tarpeellista ja tärkeää ensin supistaa ja supistua, jotta voi jälleen laajentua ja nähdä alkuperäistä lähtöpistettä pidemmälle. Esimerkkinä voisin mainita ravintoasiat. Karsin hyvin vauhdikkaasti muutama vuosi sitten kasvisruokavaliostani gluteenin, sokerin ja myöhemmin maitotaloustuotteet. Olo oli mahtava ja aloin ymmärtää mikä merkitys elävällä ravinnolla ja puhtaalla ruualla on terveyteeni. Loin vankan pohjan uusille elintavoille ja kehon puhdistuttua krooniset sairaudet katosivat. Kuitenkin tässä vaiheessa voin todeta, että jonkin verran kategorisoin itseäni. Ituhippi mikä ituhippi. Minun täytyi supistaa itseäni, jotta voisin laajentua entistä ehommaksi. Nykyään syön mitä kussakin hetkessä tekee mieli ja mikä tuntuu hyvältä kehoa kuunnellen. Lihaa syön joskus, maitoa käytän pienissä määrin kodin ulkopuolella ja ehkä eniten rajojani rikkovaa on ollut syödä mäkkärin juustohampurilainen, hyvällä mielellä. Vaikka pääasiassa syön edelleen luomulaatuista gluteenitonta, sokeritonta ja maidotonta kasvispainotteista ruokaa, voi välillä suuhun eksyä vaikka kaupan jäätelöä. Koska voin tehdä niin. Hyvällä mielellä.

Rakkaus. Kaikki edelliset kohdat ovat tuoneet minua lähemmäs itseäni ja rakkautta. Rakkaus minussa on kasvanut vauhdilla ja erityisesti olen opetellut ja opettelen edelleen rakastamaan itseäni ja sitä kautta muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. On mahtavaa havaita rehellisyyden kautta oma epätäydellisyytensä. Hyväksyä sen olemassaolo täysin ja sen jälkeen opetella rakastamaan sitä koko sydämestään. Tällainen minä olen. Täydellisen epätäydellinen. Joskus otan yhden askeleen taakse, jotta voin seuraavassa hetkessä mennä kaksi eteenpäin.
Tämän jälkeen oikeastaan aika luonnollisesti näkee ympäröivän maailman ja sen ihmiset epätäydellisen täydellisenä. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja rakastettava juuri sellaisena kuin on. Kunnioitus kaikkia ja kaikkea kohtaan on kasvanut valtavasti ja kaiken sen takana on rakkaus.

Kiitos!