perjantai 30. elokuuta 2013

Pikkuinen Mustikkapiirakka

Olimme muutama päivä sitten Pihlan kanssa avoimessa päiväkodissa. Lapset leikkivät leikkikeittiössä ja kokkasivat leikkiruokia. Pihlan lemppariksi osoittautui paistaa leikkipaistinpannussa leikkimustikkapiirakkaa. Inspiraatio syttyi ja päätin kehitellä elämäni ensimmäisen raakareseptin ihan itse.





Pikkuinen Mustikkapiirakka

Piirakka on tehty pieneen sydämen malliseen vuokaan,
kaksin- tai kolminkertaisesta taikinamäärästä riittäisi varmaan 20 cm irtopohjavuoalliseen.

POHJA
1 dl taateleita
2 dl manteleita
1 rkl kookosjauhoja
1 rkl kookosöljyä
ripaus laatusuolaa

TÄYTE
3 dl mustikoita
½ dl hunajaa
1 korkillinen vaniljauutetta
1 mitallinen Nature's Sunshine Synerprotein -jauhetta (Original)
½ dl jäisten mustikoiden sulamismehua
3 rkl chiansiemeniä
2 tl luomulesitiiniä
kookoshiutaleita koristeluun

Liota taateleita ja manteleita vähintään pari tuntia ja kaada liotusvesi pois.
Laita pohjan ainekset tehosekoittimeen ja blendaa tasaiseksi massaksi.
Käytä vähän vettä jos tarvitset, mutta vain sen verran että pohjasta tulee tasaista massaa.
Painele sormin vuoan pohjalle.

Ota 1 dl mustikoira sivuun ja tehosekoita loput 2 dl muiden täytteen ainesten kanssa.
Kaada täyte pohjan päälle vuokaan. Koristele 1dl kokonaisia mustikoita ja kookoshiutaleilla.

Pakasta muutama tunti, jotta kakku pysyy hyvin kasassa.
Jos säilytät kakun pakastimessa, ota sulamaan muutamaa tuntia ennen tarjoilua. Nauti!


JK. Mustikoiden sulamismehun voisi jättää reseptistä kokonaan pois, että täyte pysyisi paremmin kiinteänä. Koemaistajat vaativat piirakkaa lisää joten seuraava erä valmistunee pian.


Suklaa

Reseptissä käytin Nature's Sunshinen Synerproteinjauhetta. Nature's Sunshinesta tulossa lisää lähiaikoina, mutta reseptissä käytettyä Synerproteinia saa ostaa allekirjoittaneelta hintaan 31,50€. Kysy lisää!

Synerprotein sopii loistavasti välipalaksi tai korvaamaan aterian. Toimii myös tehokkaasti terveydenedistäjänä ja painonhallinnassa sekä urheilijalle. Mitallinen sekoitetaan 2dl nestettä, helppoa. Tai kuten itse teen, käytän smoothien (tai mustikkapiirakan) seassa. Tuote on luonnollisesti maidoton, hiivaton, vehnätön ja gluteeniton sekä sopii vegaaneille.

Mitallinen sisältää 121 kcal ja jopa 14 g (suklaa) – 18 g (original) proteiinia sekä
vihanneksia ja yrttejä, kuten parsakaalia, kaalia, kurkumaa, punajuurta, rosmariinia, porkkanaa, tomaattia, biofalovonoideja ja antioksidantteja, jotka auttavat kehoa taistelemaan vapaita radikaaleja vastaan, joita mm. prosessoitu ruoka aiheuttaa. Vapaat radikaalit voivat aiheuttaa ketjureaktion kehossa ja tuhota soluja. Jatkuva antioksidanttien käyttö on välttämätöntä.

Vitamiinit:
A 300 ug
C 36 mg
B1 1,5mg
B2 1,7mg
B3 12 mg
B6 0,5 mg

B12 1,5ug
Yhdessä annoksessa on:
Pantoteeni happo 2mg
Kalsium 100 mg
Fosfori 220 mg
Rauta 8 mg
Magnesium 90 mg
Jodi 30 ug

Kromi 8,5 mcg

Myös välttämättömät aminohapot:
Histidiini 460 mg
Isoleukiini 860 mg
Leukiini 1420 mg
Lysiini 1100 mg
Methioniini 380 mg
Phenyalaliini 900 mg
Threoniini 660 mg
Trypthopaani 240 mg

Valiini 880 mg


Original

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti