torstai 24. lokakuuta 2013

Irtipäästäminen


Irtipäästäminen. Sana uhkuu syvää tyyneyttä ja viisautta. Irtipäästäminen on moniulotteinen käsite, joka on erityisesti viime aikoina näytellyt elämässäni suurta roolia ja ollut minulle oppiläksy numero yksi. Opiskelu jatkuu todennäköisesti koko elämäni ajan. Mitä irtipäästäminen sitten pitää sisällään?

Ensimmäisenä mieleen tulee irtipäästäminen jostain rakkaasta kuoleman tai eron hetkellä. Termiin liitetään helposti raskas, jopa surullinen tunnelataus. Irtipäästämistä on myös muuttaminen uuteen asuntoon tai hiusten leikkuu.

Näin hiljattain unen, jonka tapahtumapaikkana oli suuri ja korkea pilvenpiirtäjä. Siinä oli lukemattomia huoneita ja kerroksia, ja jokaisessa huoneessa oli oma teemansa. Yhdessä kerroksessa naurettiin sydämen pohjasta, seuraavassa ehkä itkettiin. Kuljin huoneesta toiseen, tapasin lukuisia ihmisiä elämäni varrelta ja joukossa oli myös monia, joita en entuudestaan tuntenut. Jotkut ihmiset pysyttelivät yhdessä huoneessa, toisten kanssa kuljin ja tutkin pilvenpiirtäjän eri kerroksia ja huoneita pidemmän aikaa. Koin monenlaisia keskusteluja, tunteita ja tilanteita. Sain viipyä kussakin huoneessa tilanteen vaatiman ajan, jonka jälkeen jatkoin matkaani. Halusin nähdä joka ikisen huoneen ja oppia mahdollisimman paljon pilvenpiirtäjän ominaisuuksista, olihan se aivan mahtava ja suuri rakennus!

Tuo pilvenpiirtäjä kuvastaa hyvin elämääni. Se sisältää monia tasoja ja huoneita. Tutkiessani niitä tapaan erilaisia ihmisiä ja tilanteita, ja jokaisesta saan jotain tietoa tai kokemusta, joka opastaa minut eteenpäin, seuraavaan huoneeseen. Välillä jostakin turvalliseksi muodostuneesta huoneesta poistuminen tuotti haikeutta ja jopa pelkoa, mutta seuraava huone olikin vielä tilavampi, täynnä toinen toistaan upeampia ihmisiä ja aktiviteettia. Mitä jos olisin jäänyt ensimmäisen kerroksen ensimmäiseen huoneeseen koko uneni ajaksi? En olisi koskaan saanut tietää miten korkea pilvenpiirtäjä todellisuudessa on, ja kuinka monimuotoisia kokemuksia se sisältääkään.


Kontrolli. Olen aina ollut loistava kontrolloija. Koko elämäni olen opetellut tehokasta ajankäyttöä ja asioiden kotrolloimista. Ajatusmalleista, uskomuksista ja ihmisistä kiinnipitäminen on luonut hetkellistä turvan tunnetta ja samaan aikaan kuitenkin tuottanut suurta tuskaa ja menettämisen pelkoa. Lopulta olin tullut pisteeseen, jossa kaikki energiani ja voimavarani menivät jatkuvaan kontrolloimiseen ja saavutuksieni ylläpitämiseen. Kunnes oivalsin päästää irti. Yksitellen karistin vanhoja rajoittavia uskomuksia ja toimintamalleja ja huomasin vapauden määrän lisääntyvän elämässäni. Yhtäkkiä ymmärsin, että mitä kovempaa yritän pitää kiinni jostain asiasta, sitä kovemmin se yrittää lähteä pakoon. Kun sen antaa mennä ja olla vapaa, se todennäköisesti palaa takaisin ja vielä mahtavammassa muodossa. Todellisuudessa ei ole mitään pelättävää.

Irtipäästämisen hetki on voimakas. Se ääretön helpotuksen ja ymmärryksen määrä, kun valtava määrä jumiutunutta energiaa vapautuu Omaan käyttöön! Kun oivaltaa, ettei ole mitään kiinnipidettävää eikä menetettävää. Irtipäästäminen on raskaan ja surullisen sijaan kevyttä ja riemullista! Todellisuudessa minä tiedän, että minulla on aina kaikki, mitä kussakin hetkessä tarvitsen. Vaikken sitä aina muistakaan.

Koko elämä koostuu irtipäästämisestä. Hengitämme sisään. Pidämme ilman hetken sisällämme ja päästämme sen uloshengityksen mukana menemään. Luotamme täydellisesti siihen, että seuraavaan hengenvetoon riittää happea. Mitä tapahtuisi, jos pelkäisimme jatkuvasti, että happi loppuu? Vetäisimme keuhkot täyteen ilmaa ja pidättäisimme sitä loputtomiin siinä pelossa, että seuraavaa henkäystä ei tule? Epämukavuus kohoaisi hyvin pian sietämättömiin lukemiin. Hengittää voi toki varovasti, puolittain, jännittäen koko ajan onko seuraava henkäys viimeinen. Tällöin on mahdoton havannoida mitään muuta, missä olet, kenen kanssa, mitä tekemässä. Vain vapaana kulkeva luonnollinen hengitys pitää meidät elossa.

Koen seisovani nyt enemmän omilla jaloillani kuin koskaan. Itseasiassa en ole koskaan aiemmin uskaltanut edes yrittää seisoa omilla jaloillani. Kuinka voimallista onkaan, kun arjen keskellä huomaan tosiaan seisovani tässä, hengitellen sisään ja ulos, vapaasti, tutkien ja ihaillen ympäröivää maailmaa ja sen mahdollisuuksia, avoinna elämälle, luottaen, että kaikki on aina juuri niinkuin pitääkin. Maailma tosiaan elää ja on, vaikka en sitä yrittäisikään kontrolloida. Kiitos!

1 kommentti:

  1. Tuo irtipäästäminen ja asioiden loppuunsaattaminen on tosi tärkeää. Hyvä ajankohta tähän työhön on aina täysikuu. Siitä on ohjeet omassa blogissani mirangelus.blogspot.fi

    VastaaPoista