perjantai 12. huhtikuuta 2013

Elämän suola, sokeri ja muutama muu


Haluan kertoa muutamasta tärkeästä ja helposta muutoksesta, joilla voit vaikuttaa terveyteesi positiivisesti. Nämä perusasiat huomioimalla tapahtuu jo ihmeitä! Kirjoitukseni tässä blogissa pohjautuu siis pääasiassa omiin kokemuksiini ja tuntemuksistani, joten jätän faktojen ja pitkien perustelujen kertomisen niille jotka siinä ovat parempia (esimerkiksi linkkien muodossa) Ensimmäinen tärkeä jokapäiväinen huomioitava asia on laadukas suola.

Tänä päivänä ihmiset tuntuvat olevan entistä tietoisempia suolan laadun tärkeydestä ja olen ilokseni huomannut että yhä useammassa kodissa kaapista löytyy muuta kuin valkaistu ja käsitelty pöytäsuola. Laatusuolaan on helppo vaihtaa eikä se käy kukkaronkaan päälle.
Itse käytän vaihtelevasti erilaisia käsittelemättömiä suoloja. Tällä hetkellä käytössä on puhdistamaton merisuola, ruususuolaakin tulee käytettyä. Olen hankkinut kivan puisen suolamyllyn, joka jauhaa suolan jopa hienommaksi kuin yksikään kaupan hieno suola. Käsittelemättömässä luonnonsuolassa on tallella kaikki yli 80 erilaista alkuainetta, joten voidaan todella puhua terveyssuolasta. Olen omalla kohdalla huomannut, että luonnonsuolaa voin huoletta syödä niin paljon kun kroppa sitä vaatii (tietysti nesteytys on tärkeää!) eikä muuten turvota! Verenpainekin on ihanteellisella tasolla.
Teollisesta ruokasuolasta on poistettu suurin osa alkuaineista ja jäljellä on vain natriumkloridia, joka on terveydelle haitallinen. Sen lisäksi suola saattaa sisältää kymmeniä erilaisia E-aineita, kuten paakkuuntumisenestoaineita...

Suolalla on muutenkin lukuisia luonnonmukaisia käyttötarkoituksia ruuanlaiton lisäksi, kuten suolakääreet, suolahengitys, suolakylpy tai suolakuorinta. Oma suosikkini on suolahengitys saunassa, eipä tarvitse varata aikaa suolahuonehoitoihin!
Suola puhdistaa sekä fyysisesti että energeettisesti ja jättää ihon ihanan pehmeäksi. Suola kosteuttaa ihoa, koska se vetää ihon syvemmistä kerroksista kosteutta ihon pintaan. Pesen itseni aika ajoin merisuolalla ja suihkun jälkeen olo on tosiaan puhdistunut! Myös Pihlan kylpyveteen lisään usein merisuolaa.


Kookospalmusokeria ja Celtic Sea Salt -merisuolaa

Laadukas vesi. 70% ihmisestä on nestettä, joten on sanomattakin selvää, että jos annamme soluillemme laadukasta vettä, se vaikuttaa hyvin kokonaisvaltaisesti kehomme toimintaan. Paras ja luonnonmukaisin vaihtoehto on käydä itse hakemassa vetensä luonnonlähteestä. Lähteitä on listattu  Löydä Lähde -sivustolla. 

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta tai aikaa hakea juomavettäsi luonnonlähteestä, on olemassa erilaisia veden ionisaattoreita. Edullisempia vaihtoehtoja ovat ionisoivat ja suodattavat vesikannut.
Edullisin eteeni tullut mahdollisuus vesijohtoveden laadun parantamiseen on Energetixin vesitikku.

Vesitikkua pyöräytetään juotavassa vedessä tai vastaavasti se voi olla huoneenlämpöisessä vesikannussa jatkuvasti. Olen havainnut että yhdeksän kymmenestä ihmisestä huomaa eron veden maussa välittömästi. Itse kuvailen veden makua pehmeämmäksi ja paksummaksi. Vesitikku rikkoo veden pintajännityksen, jolloin vesi on elimistölle helpommin imeytyvässä muodossa. Aineenvaihdunta kiihtyy ja kehon kuona-aineet poistuvat tehokkaammin. Monet ovat saaneet helpotusta närästykseen ja vatsavaivoihin aloitettuaan magnetisoidun veden nauttimisen. Magnetisoitu vesi ehkäisee jopa hammaskiveä! Vesitikku on kokonsa puolesta helppo ottaa mukaan kaikkialle ja se käy kaikkien juomien magnetisointiin. Minulta voit kysyä lisää vesitikusta.

...Myös energisoitu vesi toimii vallan mainiosti.


Vedensuodatinkannu + vesitikku yhdessä

Laadukas makeuttaja. Minä korvasin valkosokerin pitkäksi aikaa kotimaisella luomuhunajalla. Jossain vaiheessa käytin jonkin verran myös steviaa, mutta sitä on saatavilla monenlaatuisena ja myös aika prosessoidussa muodossa. Lisäksi se maistuu minun suussani helposti hieman kitkerältä. Viime aikoina olen siirtynyt käyttämään enemmän kookospalmusokeria. Lisää makeuttajista esimerkiksi Quinoaa! -blogin postauksessa.

Laadukkaat rasvat. Näistä päällimmäiseksi omassa arjessani nousee ehdottomasti monikäyttöinen kylmäpuristettu kookosöljy! Tätä pitäisi olla jokaisessa kodissa. Mainitsen heti alkuun että kylmäpuristettua kookosöljyä saa luontaistuotekaupoista ja nykyään jo monesta marketistakin. Kaupan voihyllystä löytyvä kova ja prosessoitu kookosrasva on kokonaan eri asia enkä sitä voi kenellekään suositella.

Kookosöljy on loistava paistorasva ja se kestää erinomaisesti kuumentamista, öljy hapettuu vasta 92 asteessa. Kookosöljy parantaa aineenvaihduntaa ja sisältää painoonsa nähden vähemmän kaloreita kuin mikään muu rasva, joten se auttaa painonhallinnassa. Se on myös antibakteerinen ja taistelee luonnollisesti viruksia, bakteereja ja sieniä vastaan ja tukee immuunijärjestelmäämme. Kookosöljy ei sisällä kolesterolia, eli se itseasiassa tukee sydämen ja verisuonten terveyttä.

Kaiken tämän lisäksi kookosöljy sopii myös ulkoisesti käytettäväksi. Meidän perheessä sitä on käytetty jo pidemmän aikaa ainoana ihovoiteena kasvoilla ja vartalolla. Entisen elämän atooppisesta ihosta ei ole enää tietoakaan. Kookosöljyä voi käyttää myös aurinkovoiteena, deodoranttina, kuorintana esim. suolan kanssa, hiusnaamiona, hammastahnana, hierontaöljynä ja niin edelleen, vain taivas on rajana. Täältä löytyy englanniksi listattuna 101 käyttötapaa kookosöljylle!

Luomuvoi. Aito voi on maistuvaa ja sen valmistusprosessi on yksinkertainen. Sen sijaan margariinin prosessoidusta ja monimutkaisesta valmistuksesta on kirjoittanut esimerkiksi Median vahtikoira.


Muurahaisetkin valitsevat aidon voin margariinin sijaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti