sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Vappuviikon kokemuksia

Sain parhaan ystäväni lapsensa kanssa luokseni vappuviikoksi ja viikon aikana ehdittiin kyllä treenata vatsalihaksia naurun ja itkunkin merkeissä useaan otteeseen. Viikko on ollut täynnä ihania tapahtumia kuten vappunaamiaiset avoimessa päiväkodissa, lintutarhavierailu, lähdeveden hakeminen luonnosta sekä Launeen leikkipuisto.

Vappuaattona värjäsimme molempien hiukset 100% kasviperäisellä hennavärillä ja siinä touhussa hurahtikin koko päivä. Hennojen vaikuttaessa pääsimme nauttimaan hyvässä seurassa ihanasta puulämmitteisestä isosta saunasta. Väriä saunomiseen (hennan lisäksi) toi neljä lasta ja viisi aikuista. Elämäni tavallisin ja parhain vappu!

Nyt on komea puna hiuksissa ja tuskin enää koskaan palaan muihin hiusväreihin, hennamaailma on todella kiehtova ja ihan omaa luokkaansa. Hennaväreistä myöhemmin lisää...

Hennavärini

Vapun aikana ehdittiin herkutella itsetehdyllä raakajäätelöllä, bataattisipseillä ja banaanilastuilla. Vanha ja luotettava lainassa oleva Braunin mehulinko otettiin vapun kunniaksi taas käyttöön.

Vihannesten ja hedelmien mehustaminen kannattaa, sillä lasilliseen mehua saa aika mukavasti ja helposti mahtumaan päivän saantisuositusten verran kasviksia. Mehusta ravintoaineet imeytyvät suoraan elimistön käyttöön, energiaa saa nopeasti ja tehokkaasti. Mehuja on käytetty myös luontaisessa sairaudenhoidossa, koska sairaustiloissa elimistön kyky imeyttää ravinteita on heikentynyt. Kuiduton mehu vapauttaa kehon energiaa parantumiseen sen sijaan, että sitä kuluisi ruuansulatukseen

Lisäksi tuore itsepuristettu mehu voittaa ravintoaineillaan KAIKKI kaupan pastöroidut mehut. Itse tykkään yleensä lisätä mehun sekaan vielä viherjauheita, jolloin lasillinen on varsinainen ravinnepommi! Tuorepuristettu mehu kannattaa juoda heti puristuksen jälkeen, että arvokkaat ravinteet eivät ehdi tuhoutua. Ei tuota ongelmaa ainakaan meillä...

Puolikas kurkku, pari sellerinvartta, kaksi appelsiinia ja reilusti porkkanaa, niistä on  Mehumme tehty!

Loppuviikosta olimme Lahdessa Kauppakeskus Valon Valoisaa Hyvinvointia! -tapahtumassa energiahoitojen merkeissä. 15 minuutin hoitoajoilla ehdittiin muunmuassa poistamaan työstressiä ja riittämättömyyden tunnetta sekä oikaisemaan todella vino lantio ja eri mittaiset jalat. En tiedä mitään parempaa, kuin nähdä että ihminen saa aidosti apua ongelmaansa. Apua, jota on hakenut ehkä jo vuosia! Hyvinvoivat ihmiset ympärillä ovat palkitsevinta mitä voi kokea. Rrrrakastan kaikkea sitä mitä teen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti