torstai 18. huhtikuuta 2013

Korvaamattomia lahjoja

Itä-Häme 16.4.2013
Kuusi vuorokautta tämän sivuston julkaisemisen jälkeen minulle soitti paikallislehden toimittaja, joka oli jo kuullut blogista ja halusi tehdä jutun. Alle kaksi tuntia myöhemmin istuimme keittiössäni hörppimässä pakuriteetä ja keskustelemassa bloggaamisesta ja luonnonmukaisemmasta elämästä. Tästä seuraavana päivänä olimme Pihlan kanssa paikallislehden kansikuvatytöt.

Vettä, suolaa, makeutusta ja rasvoja käsittelemäni teksti poiki myös saman tien keskustelua facebookissa Heinolan ruokapiiri -ryhmässä, jossa aloimme pohtia onko lähiseuduilla luonnonlähteitä. Olen varmaan kaksi vuotta haaveillut hakevani juomaveteni (ainakin osan) luonnonlähteestä ja toistaiseksi se ei ole ollut mahdollista, koska en ole ollut tietoinen olemassaolevista lähteistä. Keskustelun myötä selvisi että jo pelkästään Heinolassa on useampia lähteitä ja innostuin ajatuksesta.
Sovimme erään toisen lähdevedestä inspiroituneen henkilön kanssa että lähdetään metsästämään lähdettä olemassa olevien vinkkien perusteella.

Siinä se nyt on!
Löysimme naurettavan helposti lähdekaivon, jonka vieressä oli tutkimustodistus kesäkuulta 2012. Siinä todettiin että tutkittujen ominaisuuksien perusteella näyte täyttää talousveden laatuvaatimukset ja suositukset. Kaiken lisäksi lähteelle on kotoani matkaa muutama vaivainen kilometri! Ja minä olen metsästänyt lähdettä viimeiset kaksi vuotta!

Kolmipäinen lapsikatras oli mukana luontoretkellämme ja vettä piti kaikkien saada maistaa heti. Retkeilyhengessä nautimme myös eväitä ulkona, mulperimarjoja ja maissinaksuja. Ja parkkipaikalla oli vastustamattoman iso kuralätäkkö, jossa koko poppoo sai pärskiä sydämensä pohjasta sillä aikaa kun minä ammensin arvokasta tietoa mm. lähialueiden tuottajista, niistä lisää mahdollisesti myöhemmin!

Ensimmäiset itse lähteestä haetut vedet

Yksi merkittävimpiä onnellisuuteni lähteitä on kiitollisuuden tunne. Päivittäin kiitollisuuden aiheita on lukemattomia, kunhan niille avaa silmänsä. Kiitollisuus on erittäin voimakas ja positiivisesti terveyteemme vaikuttava tunne, joten sitä kannattaa opetella tuntemaan. Aluksi kannattaa vaikka kirjoittaa paperille päivittäin (tai jos se tuntuu vaikealta niin viikoittain) 10 asiaa joista voi olla kiitollinen juuri nyt. Kiitollisuuden tunteminen lisää myös kiitollisuuden aiheita ja tästä seuraa varsin positiivinen ketjureaktio.

Kotimatkalla minut valtasi voimakas kiitollisuuden tunne, pari kyyneltäkin taisi valahtaa. Kiitollisuus kaikista ihanista ihmisistä, jotka inspiroivat minua elämässäni. Kiitollisuus kaikista hyvistä keskusteluista ja pohdiskeluista, joita olen lähiaikoina saanut käydä. Kiitollisuus siitä, että olen löytänyt lähteen vain kilometrien päässä kotoani, syntymäpäivänäni. Arvokkaampaa lahjaa en olisi osannut kuvitella!


1 kommentti:

  1. Oih! Se ei siis voi olla kaukana minustakaan, koska asun niin lähellä sinua. Koska lähdetään vedenhakureissulle? :)

    VastaaPoista