Liikkumisesta

Yleensä painotan vahvasti ravintoa terveydestä puhuessani, vaikka liikkuminen on suuressa osassa kokonaisuutta. Liikuntaa suositellaan lähes minkä tahansa vaivan ennaltaehkäisyyn ja hoitoon, stressistä väsymykseen. Kun aineenvaihdunta vilkastuu, kuonat pääsevät poistumaan ja mieli kohenee. Näkisin, että myös energeettiset tukokset lähtevät liikkeelle ja poistumaan kehosta liikunnan seurauksena. Liikkuessa hikoilemme ja hiki sisältää suolaa, joka taas puhdistaa kehoa.

Pyörä ja Heinola on hyvä yhdistelmä

Miksi en ole puhunut enempää liikkumisesta? Koska olen koko elämäni ollut sohvaperuna, ainakin melkein. Ala-asteen liikuntatunnilla oikeastaan mikään laji ei oikein kiinnostanut. Koulun "pakkoliikunta" sai minut lähes inhoamaan liikkumista ja urheilua ylipäänsä. Yläasteen pakollisen coopperin testin saattelemana tunsin lähes tukehtuvani rasitusastmoineni. Inho liikkumista ja liikuntaa kohtaan on jatkunut aikuisikään saakka.

Joitakin vuosia sitten saatoin saada hetkellisen liikkumisinspiraation ja ostaa esimerkiksi kuukauden kuntosalikortin. Yleensä into lakkasi viimeistään parin kuukauden pinnistelyn jälkeen, enkä ihmettele sitä ollenkaan nyt, kun tarkastelen sen aikaisia motiivejani liikkumiseen.

Ensinnäkin, käsitykseni liikunnasta oli tuohon aikaan se, että sitä on pakko harrastaa pysyäkseen kunnossa ja terveenä. Mieluiten veren maku suussa ja monta kertaa viikossa. En antanut itselleni mahdollisuutta ajatella, että liikkuminen voisi olla helppoa ja nautittavaa.

Tästä päästäänkin siihen, että loin liikunnasta suositeltavan suorituspohjaisen pakkopullan, jonka jälkeen kyllä tulee hyvä olo, mutta jonka eteen on nähtävä vaivaa. Salilla käydessä stepperin numerot, kulunut aika ja kalorit merkitsivät enemmän kuin liikkuminen numeroiden takana. Loin itselleni paineita polkea aina hieman pidemmän aikaa kuin edellisellä kerralla. Vaadin itseltäni enemmän ja kovempaa suoritusta kuin edellisellä kerralla. Jos en yltänyt siihen, koin epäonnistuneeni.

Toiseksi, nuorena itsestään epävarmana aikuisena vaakakupissani painoi suuresti ulkonäkö. Nykyisestä tietoisuudesta käsin tarkasteltuna motivaationi liikkumiseen perustui tuolloin täysin ulkoisiin tekijöihin ja erityisesti ulkonäköön. Halusin olla kiinteämpi ja laihempi ja ties mitä! Halusin olla jotain muuta kuin mitä olin. Liikunnan avulla voisin saavuttaa paljon työtä vaativaa ja vaikeasti tavoiteltavaa ulkomuotoa. Suorittaa ja saavuttaa. Halusin näyttää hyvältä, koska uskoin, että paremmalla ulkonäöllä minua arvostettaisiin ja minut hyväksyttäisiin. Olin riippuvainen ulkopuolisten mielipiteistä ja yksi negatiivinen kommentti saattoi romahduttaa koko olemukseni.

Kärsin siis suuresta rakkauden vajeesta. Rakkaudesta itseäni kohtaan. Koska en kyennyt rakastamaan ja hyväksymään itseäni, tarvitsin ulkopuolisten hyväksyntää, jota hain mm. liikuntatavoitteillani. Tässä vaiheessa asiaa tarkasteltaessa olisi todellinen ihme, jos olisin tuolloin nauttinut liikkumisesta! Ensimmäisen kerran koko elämäni aikana liikunta tuntui hyvältä oikeastaan vasta tämän vuoden alussa.

Tankoillen

Sain inspiraation kokeilla elää lähes 100% raakaravinnolla. Jo muutamien päivien jälkeen huomasin, kuinka energiatasot nousivat huimasti ja jaksoin paljon enemmän kuin aiemmin. Raakaruoka vaikutti myös mielialaani kohentavasti. Minusta kehkeytyi nopeasti varsinainen duracellpupu ja liikkuminen sai uudet ulottuvuudet.

Ulkona liikuin paikasta toiseen kevyesti hölkäten, enkä edes huomannut liikkuvani. Aiemmin hölkkääminen olisi ollut pakollista tuskaa. Ei tullut mieleenkään laskea minuutteja tai tarkkailla sykettä, hölkkäsin, koska se tuntui niin pirun hyvältä! Yleisen mielentilan kohenemisen seurauksena harrastin ja harrastan edelleen usein tanssahtelua kotona musiikin tahtiin, iltaisin tulee usein kiekuttua olohuoneessa ja tehtyä vaikka Tiibetiläisiä riittejä. Missään vaiheessa en koe "harrastavani liikuntaa", toteutan vain itseäni kussakin hetkessä parhaalla mahdollisella tavalla, jonka keksin. Elämäntapani on muodostunut aktiivisemmaksi ihan vahingossa. Kertaakaan en ole lähtenyt erikseen harrastamaan jotain liikuntalajia ja välillä menee pitkiä pätkiä ilman sen kummempaa liikkumista (jonka kyllä huomaa välittömästi yleisvireessä). Pian huomasin, että lihakset alkoivat kasvaa ja olo oli vallan mainio. Enkä ollut mielestäni tehnyt mitään sen eteen, paitsi nauttinut elämästä.

Jossain vaiheessa keho alkoi pyytää taas enemmän kypsennettyä ruokaa ja huomasin välittömästi energiatasojen hieman laskevan ja liikkumisen tarve on vähentynyt. Liikunta oli kuitenkin ilmeisesti ehtinyt tehdä minuun pysyvän vaikutuksen. Ensimmäistä kertaa elämässäni halu liikkumiseen kumpuaa sisältä päin, hyvästä olosta käsin, eikä se ole mistään ulkopuolisesta tekijästä kiinni.

Juoksemaan!

Kesän korvalla aloin hölkkäämään pururadalla ja jossain vaiheessa huomasin juoksevani 8 km lenkkejä! MINÄ, sohvaperuna, vailla minkäänlaista järjestelmällistä treeniohjelmaa. Luonnossa juokseminen paljasjalkakengillä on tehokasta terapiaa ja liikemeditaatiota, ja se taivaallinen olo, jonka siitä saa! Kotona poljen välillä iltaisin stepperiä ja olohuoneessa paalupaikalla on rakkauteni, tanko. Tankoilukin käy mukavasti arjen ohessa, ohi kävellessä tulee usein heitettyä muutama pyörähdys. Välillä iltaisin sitten otetaan hiki pintaan. Uusin hankintani on jumppapallo, ja tänään latasin salikortin ensimmäistä kertaa aikoihin...

Kun olen löytänyt aidon ilon liikkumiseen ja motivaationi on kohdallaan, minun ei tarvitse laskea montako kertaa treenaan viikossa ja kuinka kauan kerralla. Pakkopulla on vaihtunut miellyttävään ja vapaaehtoiseen itsestä välittämiseen. Liikun aina, kun siltä tuntuu, omaa kehoani kuunnellen ja joka hetkestä nauttien. En missään nimessä väheksy järjestelmällistä treenaamista ja sykemittarin käyttöä, arvostan ihmisiä, jotka ovat omistautuneet hyvinvoinnille ja säännölliselle treenaamiselle, mutta minusta tuskin olisi sellaiseen, ainakaan juuri nyt.

Suosittelen jokaiselle pientä pysähdystä hetkeksi. Kysy itseltäsi säännöllisin väliajoin, että mikä on motiivini liikkumiseen? (Tai mihin tahansa muuhun tekemiseen.) Miksi en halua liikkua ollenkaan? Kumpuaako tekemiseni aidosta minästä vai suoritanko ollakseni jotain muuta kuin mitä olen? Toiminko niinkuin itse haluan vai niinkuin muut haluavat? Eläkää, nauttikaa ja liikkukaa silloin kuin hyvältä tuntuu, sen verran kuin hyvältä tuntuu!