tiistai 18. kesäkuuta 2013

Hetkessä eläen


Olin eilen kahdenkin ystäväni energiahoidossa. Onneksi meitä Suomen Energiahoitajien kouluttamia hoitajia löytyy täältä Heinolasta jo useita niin saa välillä itsekin hoitoa ja vielä valita kenelle tahtoo mennä, heh.

Tiedostan itsessäni jatkuvasti uusia kehityskohteita. Omaan itseensä tutustuminen ja uuden oppiminen on todella mielenkiintoista. Kehitystä tapahtuu jatkuvasti, välillä suurin harppauksin, välillä lapsen askelin. Välillä saman asian eri aspektit täytyy käydä läpi moneen kertaan, ennenkuin lopullinen oivallus pääsee syntymään. Elämä on enää harvoin tylsää! Jälkimmäisen energiahoidon aikana koin taas ahaaelämyksen liittyen itseeni ja kehooni ja keksin taas uusia työkaluja kohdata itseni ja löytää yhteys omaan itseeni entistä paremmin.

Tällä viikolla on juhannus. Erilaisia juhannussuunnitelmia on pyörinyt mielessä, mutta mikään ei ole kunnolla ottanut tuulta alleen jostain syystä. Juhannus on aina ollut minulle tärkeä juhla, jonka vietän mieluiten veden äärellä grillaten ja mässäillen hyvässä seurassa. Vuodesta toiseen juhannus on noudattanut samanlaista kaavaa. Eilisen ahaaelämyksen jäljiltä tiedossa näyttäisi olevan unohtumaton ja täysin erilainen juhannus, kuin koskaan aiemmin...

Todellista itseni ylittämistä ja perinteisten kaavojen rikkomista luvassa! Tarkoitus tehdä jotain, mitä en ole koskaan aiemmin elämässäni tehnyt. Valmistautuminen on jo alkanut. Elän kuitenkin hetki kerrallaan ja juhannuksenviettopaikka esimerkiksi on edelleen arvoitus. Ennen minua olisi lähinnä ahdistanut jossei juhannussuunnitelmat olleet lukossa paria kuukautta aiemmin, nyt päällimmäisenä tunteena on vapaus.



Jätän teidät vielä toistaiseksi pohtimaan mitä olen keksinyt, palaan asiaan piakkoin. Ylläoleva kuva kertoo jo vähän suuntaa...

2 kommenttia:

  1. Hmmmmm... Mielenkiintoista. :)
    Meilläkin olisi ollut mahdollisuus vedenääreis juhannukseen -itseasiassa ensimmäisen kerran koko seurustelumme aikana- mutta taidammekin jäädä kotiin. Tai keksiä jotain muuta. Katsoo nyt, onhan tässä aikaa. ;)

    VastaaPoista
  2. En malta oottaa että pääsen kuulemaan!!! :)

    VastaaPoista