perjantai 14. kesäkuuta 2013

Nimppariherkkuja

Pian kolmevuotias "tankoapina"


Tänään nautiskellaan Pihlan kolmansista nimipäivistä. Uusi tanko on tuonut paljon iloa ja neiti tulee vaivattomasti katon rajasta omin avuin alas, palomiehenä. Ylläoleva kuva eiliseltä. Ja alla oleva muutamaa tuntia myöhemmin...

Virta loppu!

Tänään meille saapuu muutamia nimipäivävieraita ja nautiskelemme valmistamiani herkkuja. Aika ajoin törmään sääliviin kommentteihin, "Voi voi kun ei tuo lapsi saa ikinä mitään hyvää" tai "Tuosta lapsesta tulee taatusti syömishäiriöinen". Yleensä ihmisillä on suurin huoli siitä, että lapseni ruokavalioon ei kuulu vehnäjauhot eikä valkaistu sokeri. Silti jo länsimaisuuskin myöntää, etteivät nämä ole hyväksi terveydelle. Näennäisesti kaupan hyllyt pursuavat monipuolisuudellaan, mutta kaikki perinteiset ruokamme koostuvat yleensä noin kymmenestä erilaisesta ruoka-aineesta ja valtaosassa käytetään joko sokeria tai vehnää, jotka tiedetään olevan lukuisien terveyshaittojen taustalla.


Minusta on hauskempaa elää lapsuuden unelmaani; Mitä jos kaikki ihanat herkut, joita voin kuvitella, voisivatkin olla viimeistä yksityiskohtaa myöten ravinnoksi kelpaavaa ja suorastaan terveellistä?! Se on mahdollista. Eikä vaadi edes gourmetkokin taitoja, päinvastoin. Useimmat raakaherkut syntyvät nopeasti ja helposti tehosekoittimessa. Ja kyllä, minun lapseni saa syödä niitä ihan niin paljon kuin haluaa! (Tietysti ei meilläkään ihan päivittäin herkutella)

Nimipäivämenuun kuuluu Maria Lönnqvistin raakakakkureseptikirjan ihana raakasitruunajuustokakku. Ilman maitoa, vehnää, sokeria jne. Juomaksi pakuriteepohjaista pakurikaakaota tai vaihtoehtoisesti Cafe Cepsiä. Makeutukseksi hunaja tai kookospalmusokeri. Soijamaidolla tai käsittelemättömällä vuohenmaidolla. Lapsille tein mehua, lähdeveteen hieman sitruunamehua ja hunajaa.

Aamulla vielä valmistin raakaa (soijamaitoa lukuunottamatta) minttujäätelöä. Ilman maitoa tai sokeria. Ilman ainuttakaa lisäainetta. Nopeasti ja helposti. Ainesosat ovat suurin piirtein tässä:



Minttujäätelö



2 x avokado

2 x banaani

loraus luomusoijamaitoa
tuoretta minttua kourallinen
1 rkl lesitiiniä
korkillinen vaniljaa
2 Arctic Nutrition spirulina-puristetta
2 rkl Nature's Sunshine nestemäistä lehtivihreää
kookospalmusokeria maun mukaan

SURRURR ja jäätelökoneeseen 40 minuutiksi.

Mintunmakuinen nestemäinen lehtivihreä on jo kuukausia ollut minun ja lähipiirini suosikki. Rakastan käyttää sitä smoothieissa ja raakaherkuissa ja joskus nautin lehtivihreäni veteen sekoitettuna "mehuna". Nature's Sunshinen sivuilta lainattua:

Liquid Chlorophyll, Nestemmäinen Klorofylli 473 ml
Hyödyt:
Auttaa edistämään luonnollista veren puhdistusta ja elimistön toimintaa.
Vahvistaa soluja.
Edistää vahvaa immuniteettiä.
Poistaa pahaa hajua (hengityksestä ja kehosta).
Auttaa anemiaan.
Puhdistaa elimistön sisältä ja ulkoa.
Raskaana olevalle naiselle erittäin hyvä yrtti sinimailasen runsaan mineraalipitoisuuden takia. Sinimailasen juuret kasvaa 20 metrin syvyydellä, joten se saa sellaisia ravintoaineita, joita pintakasvit eivät saa.
Koko perheen raikas ”minttujuoma”.
Ainesosat:
Sisältää klorofylliä (peräisin sinimailasesta), lehtivihreää ja luonnon viherminttuöljyä.
Käyttösuositus:
1-2 teelusikkaa veteen sekoitettuna 1-2 kertaa päivässä

Tätä tuotetta on saatavilla kauttani, kysy lisää! Varoitus: Voit jäädä koukkuun.


Valmis jäätelömassa koneessa
Nimipäiväsankari jäätelömassaa maistellen! Peltorit ovat usein päässä Gizmolla surrutellessa
Tänään on lupa herkutella koko päivän! Nimipäiväsankari sai muutamien lelujen lisäksi lahjaksi CocoVin minttusuklaata ja luontaistuotekaupan tikkarin. Näillä eväillä jaksaa esimerkiksi tankoapinoida. HYVÄÄ NIMIPÄIVÄÄ PIHLA.


2 kommenttia:

  1. Ei hyvän tai herkun tarvitse aina olla karkkia tai muuta makeaa. Ja parempi se on ettei sokerimässäämiseen opikaan niin ei sitä osaa silloin edes vaatia. Marjat käyvät jäisinä karkeista :)

    VastaaPoista
  2. Kuivatut marjat ja hedelmät ovat myös aika pop tässä taloudessa :)

    VastaaPoista